» Etusivu       » Danny       » Chase       » Tyson       » Uutiset       » Kuvat       » Linkit       » In memoriam      

 

Uutisia 2010

 

03.-05.12.2010 Extreme-matkailua Venäjällä...

Perjantaiaamuna treffit Annin ja Markuksen kanssa Halikossa, jossa viton kyytiin pakattiin Tysonin seuraksi mudit Ilona ja Aarre. Samalla kuskin vaihto - minähän en missään Venäjällä aja... Halikossa treffattiin myös matkaseuralaiset Merja, Jukka & Sanna doggeineen. Ja sitten vitojen nokat kohti Vaalimaata! Ennen rajaa nautittiin "viimeinen ateria" Rajahovissa, jonka jälkeen seikkailu kohti tuntematonta varsinaisesti alkoi.

Rajamuodollisuudet oli varsin mielenkiintoiset, kun ei oltu ihan varmoja miten kaikki laput olisi pitänyt täyttää, mutta oikein ne sitten loppujen lopuksi kuitenkin oli ihan ensimmäisellä kerralla. Meillä oli hyvä tuuri, kun juuri edellämme jonossa oli muitakin suomalaisia näyttelyyn menijöitä, joilta saimme ohjeita mm. mistä löytyy rajaeläinlääkäri, jolle piti käydä näyttämässä koirien passit. Rajalla meni aikaa kaiken kaikkiaan jonotuksineen ja miljoonien paperien leimauksineen reilu tunti.

Määränpäänä oli siis Pietari, jonne matkaa rajalta reilu 200 km. Jossain vaiheessa todettiin, että onneksi ei yhtään enempää... Tie oli melko huonossa kunnossa, lunta satoi ja suolakuraa lensi tuulilaseihin - eikä kummassakaan autossa toiminut tuulilasinpyyhkijät... Liikenne oli paikoitellen melkoista kamikaze-touhua...

Lopulta saavuttiin Pietariin ja löydettiin erinäisten kunniakierrosten jälkeen hotelli, jonka portilla selvisi, ettei huoneet olekaan siinä hotellissa missä piti eikä autopaikkoja ole kuin yhdelle autolle... Pitkien neuvottelujen ja epäonnistuneiden parkkeerausyritysten jälkeen (yrittivät saada mun autoa parkkiin yhdelle sisäpihalle paikkaan, johon ei olisi saanut edes nissan micraa taipumaan...) saatiin molemmat autot turvalliseen parkkiin alkuperäisen hotellin sisäpihalle, mutta jouduimme sitten kantamaan tavarat jonkin matkaa sinne toiselle hotellille. Ihmettelimme, kun kaikki koirat ontuivat ja aristelivat tassujaan, loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että siellä oli niin hirveän vahvaa tiesuolaa, että se kirveli koirien tassuissa. Alkujärkytyksen jälkeen uusi hotelli oli kuitenkin ihan siisti, paikalliseen kerrostaloasuntoon tehty pieni muutaman huoneen hotelli.

Lauantaiaamuna huonosti nukutun yön jälkeen ei aamiainen maistunut, liekö hieman jännitystäkin ilmassa. Näyttelypaikalle löysimme navigaattorin avulla mainiosti ja saimme auton parkkiin ihan näyttelyhallin viereen. Seuraava operaatio olikin sitten numerolappujen saaminen ja ilmomaksujen hoitaminen... Aikamme jonotettuamme muutamassa eri jonossa oli sekin puoli kunnossa ja pääsimme hakemaan tavarat ja koirat sisälle.

Kaikkien meidän seurueen kehät oli ihan eri puolilla hallia ja valkkarit ja mudit suunnilleen yhtä aikaa kehässä, joten kuvia ei saatu otettua. Valkkareilla oli tuomarina Elena Krutsenko (RUS). Tyson oli ilmoitettu junioriluokkaan. Hieman jännitti, kun ei yhtään tiennyt miten kehät menee eikä kielestä ymmärtänyt mitään... Joten ei muuta kuin norkoilemaan hyvissä ajoin kehän vierelle ja siinä päätin pysyä niin kauan, kunnes pois ajetaan . Laatunauhoja Venäjällä ei jaeta, mutta olin kuulevinani tuomarin sanovan kehäsihteerille Tysonin arvostelun päätteeksi "jun-sas" joten päättelin Tysonin saaneen erinomaisen. Junnunartuissa oli yksi paikallinen valkkari, joka myös sai erin ja sen jälkeen tuomari juoksutti Tysonia ja sitä junnunarttua kierroksen ympäri, ja näytti sen jälkeen minulle sormella ykköstä. YES, Tyson ROP-junnu kera junnu-sertin eli sen yhden sertin pitäisi riittää Venäjän junnuvalion arvoon. Päästiin sitten vielä mukaan ROP:n valintaan, jossa Tysonin lisäksi suomalainen valioluokan uros ja avoimen luokan narttu. Tyson ei malttanut yhtään seistä, mutta juoksu sujui loistavasti. Pari kierrosta ympäri ja tuomari sanoi nyt englanniksi "you number one two times" eli Tyson siis myös ROP!!

Samaan aikaan mudikehässä Ilona ja Aarre olivat molemmat saaneet sertit ja cacibit ja tulivat Venäjän valioksi. Mahtavaa!! Jäimme vielä odottamaan isoja kehiä,  se meni ihan läpijuoksuksi, mutta tulipahan käytyä.

Näyttelyn jälkeen kohti hotellia, jonka portilla yritimme soitella perjantaina saamamme käyntikortin numeroon, mutta tuli vain luuria korvaan... Lopulta saimme henkilön kiinni, joka lupasi, että Vasili tulee avaamaan portin kohta. Se "kohta" olikin varsin mielenkiintoinen ajanmääre... kyseistä herraa ei nimittäin koskaan näkynyt... Lopulta jotkut samassa talossa asuvat paikalliset asukkaat avasivat meille portin (me ehdimme jo Annin ja Markuksen kanssa ajella läheistä liikenneympyrää varmaan 10 kertaa ympäri, kun emme voineet sitä pientä kujaakaan tukkia...)  Myöhemmin autot jouduttiin vielä siirtämään toiselle sisäpihalle, mutta pääasia, että saimme ne lukkojen sisäpuolelle.

Sunnuntaiaamuna meitä sitten odottikin kunnon yllätys, kun huomasimme että automme olivat motissa siellä sisäpihalla - joku saman talon asukas oli parkkeerannut oman autonsa keskelle sisäpihaa niin, ettei sieltä päässyt muut pois. Ou jee sitä riemua... Onneksi ei ollut mikään hirveä kiire ja paniikki näyttelypaikalla, kun vaati hieman rautalanganvääntöä ennen kuin hotellin mies tajusi mikä meillä on ongelmana. Lopulta tuo hotellin mies keksi potkaista keskellä pihaa olevan auton renkaaseen, jolloin varashälytin meni päälle ja hetken päästä 5. kerroksen ikkunasta alkoi kuulua hirveää huutoa - auton omistaja siis löytyi

Onneksi olimme saaneet jo lauantaina lunastaa myös sunnuntain numerolaput, joten selvisimme ilman jonotusta. Olimme hyvissä ajoin paikalla, kun dogit olivat kehässä jo muutama tunti ennen valkkareita ja mudeja. Sunnuntaina valkkareilla oli tuomarina Revaz Khomasuridze (RUS). Olin ilmoittanut Tysonin nuorten luokkaan. Pitkään sitä mietinkin silloin, että otanko varman päälle ja ilmoitan molempina päivinä junnuihin vai riskillä lauantaina junnuihin ja sunnuntaina nuoriin... Riskin otto kannatti, sillä Tyson sai sunnuntaina myös erinomaisen ja oli PU1 ja ROP kera SERTin, CACIBin ja RKF-SERTin!! Jippii, jihuu, meni kyllä niin nappiin kuin olla voi - nyt on siis Venäjän serti odottamassa mahdollista Suomen valioitumista, jonka jälkeen pystyy sitten anomaan myös Venäjän valionarvon. Mudeilla meni sunnuntain näyttely myös nappiin, molemmat saivat sertit ja cacibit.

Paluumatkalla autossa oli siis uunituoreita valioita ja tyytyväisiä omistajia, joten kotimatka sujui mukavissa tunnelmissa eikä lumisadekaan pahemmin haitannut. Rajamuodollisuudet sujui huomattavasti sutjakammin pois lähtiessä, vaikka pieniä ymmärtämisvaikeuksia allekirjoittaneella olikin lippujen ja lappujen kanssa tullikopin luukulla, kun en meinannut tajuta että siinä piti esittää myös se kertaalleen leimattu arrival-lappu autosta uudelleen. Onneksi en sentään ollut onnistunut sitä kadottamaan... Ja Suomen rajalla en tajunnut auton rekisteriotetta napata mukaan, joten jouduin juoksentelemaan edes takaisin. Mutta voi sitä helpotuksen huokausta, kun päästiin Rajahoviin pitämään pieni evästauko - me selvittiin ummikoina reissusta, vaikka kaikki tutut pitivät ennakkoon ihan hulluina, kun lähdetään Venäjälle lähes ilman kielitaitoa...

Suuret kiitokset matkaseurasta Anni, Markus ja mudit Ilona & Aarre, sekä Merja & Jukka & Ruben ja Sanna & Laku & Lady!! Miten se nyt olikaan "ei ikinä enää Pietariin... ei ainakaan talvella..."
 


27.11.2010 Käytiin Tysonin kanssa näyttelyreissulla Virossa ja osallistuttiin kansalliseen näyttelyyn Sillamäessä. Tuomarina valkkareilla oli Beata Petkevica Latviasta. Tyson JUN ERI1 ROP-JUN JUN-SERT PU1 ROP ja EE JMVA!


01.11.2010 Tysonin ja Sawan pennut syntyivät kennel Kowhai'hin; 7 urosta ja 2 narttua.


18.10.2010 Chase 3 vuotta.


28.08.2010 Tyson valkkareiden open show'ssa ROP-JUN ja BIS3!! Tuomarina oli ell Tiina Illukka.


 


23.06.2010 Nyt ne vihdoin tuli!! Liettuan valiovahvistukset nimittäin, nyt on sitten Danny virallisesti myös Liettuan Muotovalio ja Tyson Liettuan Juniori Muotovalio. Hyvä pojat!!


 


22.-23.05.2010 Suuntasimme auton nokan kohti Liettuaa, matkassa mukana Tysonin lisäksi myös Danny pitkän näyttelytauon jälkeen. Erinäisten kommellusten jälkeen selvisimme sentään perille näyttelypaikalle ehjin nahoin ja Tysonkin suht puhtaana, vaikka kovasti yritti turkkiaan sotkea autokannella juoksennellessaan...

Lauantaina oli kaikkien rotujen kansallinen näyttely Plungessa. Ensimmäisenä oli vuorossa Danny, tuloksena ERI1 PU1 SERT ROP ja LT MVA!! Wow, pappa yllätti!! Tysonin vuoroa jouduttiinkin sitten odottamaan monta tuntia, kun oli aikatauluun tullut muutos. Ilma oli helteinen ja oltiin notkuttu näyttelypaikalla jo aamusta asti, joten Tyson alkoi olla aika väsynyt. Malttoi sentään esiintyä ihan kohtalaisen hyvin ja tuloksena ERI1 JUN-SERT VSP-JUN eli saimme siis sen vaaditun kolmannen junnu-sertin ja Tysonista tuli Liettuan Juniori Muotovalio!

Sunnuntaina ajeltiin sitten majapaikasta Palangaan, josssa oli toinen näyttely. Danny uusi lauantain yllätyksen ollen jälleen ROP ja sai toisen sertin. Tysonia ei enää esiintyminen kiinnostanut pätkän vertaa, laatuarvostelusta tuli sentään erinomainen, mutta ei muuta. Isoon kehään ei jääty sunnuntainakaan Dannyn kanssa, vaan lähdimme ajelemaan takaisin kohti Tallinnaa. Kotimatka sujui ilman suurempia sattumuksia, taisi olla houdinikin jo sen verran reissusta väsynyt...



02.05.2010 Korkkasimme Tysonin kanssa kisauran ja osallistuimme rally-tokon epäviralliseen mölliluokkaan Kaarinassa. Saimme hyväksytyn tuloksen pisteillä 92 - tästä on hyvä jatkaa!

   


13.-14.03.2010 Olimme Tysonin kanssa seikkailemassa maailmalla ja osallistuimme Liettuassa kahteen kansainväliseen näyttelyyn. Lauantaina Liettuan Voittaja-näyttelyssä valkkarit arvosteli Kamen Litov Bulgariasta. Hieman oli Tyson väsynyt pitkästä matkasta, mutta esiintyi kuitenkin ihan kohtalaisen hyvin. Tuloksena ERI1 JUN-SERT ROP-JUN  PU2 ja LtJV-10.

Sunnuntaina oli vuorossa Vilnius Cup-näyttely, jossa tuomarina valkoisilla oli tanskalainen Jörgen Hindse. Tysonin esiintyminen oli huomattavasti reippaampaa kuin lauantaina ja tuomari tuntui tykkäävän kovasti, saimme erinomaisen arvostelun ja tuloksen ERI1 JUN-SERT ROP-JUN PU2.

Paluumatka Vilnasta Tallinnaan oli melkoinen kokemus lumimyrskyssä tien ollessa aivan peilijäässä... Kotiin kuitenkin selvittiin väsyneinä, mutta reissuun tyytyväisinä. Kiitos matkaseurasta Annina & Moona-nöffi!



15.02.2010 Vihdoin ja viimein on aikaa alkaa tehdä omia kotisivuja uusiksi...


30.01.2010 Näyttelyreissulla Alavudella Fannyn & Hannan kanssa. Valkkareilla tuomarina Jaana Hartus. Tyson sai erinomaisen arvostelun ja oli ROP-pentu.


17.01.2010 Lahden ryhmänäyttelyssä Tysonin kanssa, tuloksena PEK2 KP.